Akseli Ahola

Akseli Ahola

Kieli
Suomi
Kategoriat
Itsensä johtaminen
Juontaja
Motivaatio
Stressi
Työhyvinvointi
Sukupuoli
Mies

Tietoja puhujasta

Inspiraatiota, motivaatiota ja tekemisen meininkiä – hyvää fiilistä!

 

Intohimona Akselilla on jättää jälki. Hän on mielellään mukana käynnistämässä muutosprosesseja, edistämässä ja kehittämässä niitä. Tuhansien suorien radiolähetysten, ratkaisukeskeisen koulutuksen ja valmentamisen myötä Akseli on saanut puheenvuoroihinsa entistä enemmän substanssia.

 

Jos kuulijalle jää puheenvuoroista jokin muistijälki, Akseli kokee onnistuneensa. Kerrottavia tarinoita hänelle on tarttunut matkan varrelta niin jalkapallon parista, perheenisän arjesta kuin erilaisista työyhteisöistä.

 

Akseli Ahola on entinen jalkapalloilija ja radiojuontaja, nykyinen coach, motivaatiopuhuja, perheenisä sekä juontaja.

 

Akseli on tunnettu käytännönläheisestä, viihdyttävästä ja osallistavasta esiintymistyylistään, joka resonoi kuulijoiden kanssa ja tarjoaa konkreettisia työkaluja arjen haasteisiin.

 

Juontaja

Akseli on juontanut monia erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Hän on parhaimmillaan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja toimii erinomaisesti myös juontajana.

 

Akselin aiheita ovat muun muassa:

 

Motivaatio

Mistä lisää motivaatiota? Ratkaisukeskeinen motivaatiokaava ohjaa toimintaamme kaikessa ja auttaa meitä saavuttamaan tavoitteita.

 

Innostuminen ja onnistuminen

Innostus on kuin polttoainetta mielelle ja keholle – se ei pelkästään paranna lopputulosta, vaan tekee prosessista myös mielekkäämmän.

 

Takapakit

Moni projekti kohtaa haasteita matkan varrella. Kuinka hyödynnät vastoinkäymiset parhaalla mahdollisella tavalla?

 

Intohimo

Muutoksen moottori käynnistyy, kun löydämme intohimon. Tekeminen ei tunnu velvollisuudelta, vaan jo itsessään palkinnolta.

 

Opiskelu

Tehokas opiskelu ei tarkoita pitkiä tunteja, vaan fiksua ajankäyttöä ja keskittymistä olennaiseen.

 

Ongelmista ratkaisuihin

Ongelmapuheesta ratkaisupuheeseen. Ytimessä on näkökulman vaihtaminen: sen sijaan, että keskitymme ongelmaan, suuntaamme huomion siihen, mitä voimme tehdä.

 

Työhyvinvointi

Kun akku on tyhjä eikä laturia löydy, onneksi asialle voi tehdä jotain. Hyvinvoiva työntekijä on motivoitunut, jaksaa paremmin ja on tuottavampi.

 

Tavoitteistaminen

Hyvin asetetut tavoitteet antavat suunnan, lisäävät motivaatiota ja auttavat keskittymään olennaiseen. Tavoitteen tulee olla saavutettavissa.

 

Stressi

Puolita stressi. Stressi kuuluu elämään, mutta sen hallinta auttaa löytämään tasapainon ja vahvistaa resilienssiä vaikeissakin tilanteissa.

 

Loistava puhuja, mielenkiintoinen esitystapa. Hyvin otettu yleisö mukaan. Saa tulla jatkossakin vierailemaan!