Muutoksen johtaja ja tulevaisuuden suunnannäyttäjä

 

Ville puhuu muutoksesta maailmassa, yrityksissä ja ihmisissä. Muutoksen vaikutuksesta meihin, miten muuttavassa toimintaympäristössä tulisi toimia, miten muutoksiin voi varautua ja miten sopeutua ja suunnitella muutosta. Konferensseissa ja seminaareissa Ville on puhuja, panelisti ja tilaisuuksien moderaattori.

 

Ville Availan lähes 30 vuoden yrittäjä- ja liikeenjohtouran taustalla on paljon kasvua, muutoksia, projekteja ja oppimista. Ne ovat vaikuttaneet puhujan ja johtajan aiheisiin ja näkemyksiin. Hän on ehtinyt paljon, koska aloitti varsin varhain 17-vuotiaana ensin IT-töiden parissa. Ensimmäinen yritys Ambientia Group starttasi lukioaikaan ja kestävyyden parissa toimivan Double Round Oy:n sitten parikymmentä vuotta myöhemmin. Ville on lisäksi työskennellyt tavoitejohtamisen ja stragisen kasvun parissa.

 

Yrityksien sekä Villen asiantuntijaroolien taustalla vaikuttavat suuret muutokset maailmalla. 90-luvulla ryhdyttiin rakentamaan koko nykyistä maailmanlaajuista tietoverkkoa sekä palveluja sen päälle. 2020-luvun maailmassa taas tietoisuus siitä, että meillä on vain yksi planeetta, on alkanut pikkuhiljaa valjeta ihmisille.

 

Näistä kolmesta isosta teemasta syntyy jotain vielä suurempaa: vastuullinen kasvu, strategian saavuttaminen ja datan merkitys muutoksessa.

 

Puheenvuorojen teemat liittyvät muuttuvaan tulevaisuuteen, vastuullisuuteen, kiertotalouteen, strategisten tulosten saavuttamiseen, ihmisten saamiseen mukaan muutokseen sekä dataan ja tekoälyyn.

 

Maailma muuttuu monimutkaisempaan suuntaan aikaisempaan kiihtyvällä vauhdilla. Muutos myös koskettaa markkinoilla kaikkia muitakin ja kehittämällä omat kyvykkyydet muutokseen sopivaksi ja tulevaisuutta ennakoivaksi, voi pärjätä paremmin – kuin ne muut, jotka eivät varautuneet.

 

 

AIHEET

 

Asiakkaat eivät osta vihreyttä – miten saada kestävyydestä kilpailuetua?

 

Organisaatioiden on turha koittaa vihertää itseään, asiakkaat eivät siitä tule maksamaan. Painopiste pitäisi olla asiakkaiden auttamisessa. Kannattavammaksi, kestävämmäksi ja vaikuttavammaksi.

 

Tätä kilpailuetua ei voi saavuttaa tuijottelemalla sisäänpäin vaan pitää ymmärtää asiakkaan tulevia tarpeita. Tunnemmeko todella asiakkaamme, onko meillä kattavasti hyödynnettävää dataa toiminnastamme, kuinka vastuullisia ja kestäviä toimintamallimme ovat ja miten johdamme kilpailukykyä?

 

Kilpailuetu on kuitenkin jotain aivan poikkeuksellista, sellaista jota on vaikea hankkia, kopioida tai oppia. Vaaditaan siis systemaattista työtä, mutta myös erilaisten näkökulmien yhdistämistä.

 

 

Voiko tekoälyn ja datan valjastaa bisneksen pelastajasi?

 

Pitäisikö datan ja AI:n mahdollisuudet ottaa käyttöön ja saada sitä kautta lisää tehoa ja tuottavuutta. Onko järkeä lähestyä asiaa enää vanhan maailman ja markkinan kannalta? Tässä puheenvuorossa lähdetään liikkeelle siitä, että vanhaa ei pidä unohtaa, mutta sille ei välttämättä kannata enää rakentaa.

 

Valjastetaan tekoäly ja data rakentamaan meille sellaista tulevaisuuden arvoa joka on vastuullista ja kestävää sekä luo uutta liiketoimintaa ja hyödyttää eri sidosryhmiä. Tulevaisuuden menestyjät eivät voi ajatella vain itseään ja asiakkaitaan vaan täytyy huomioida myös koko ekosysteemi. Uudessa tavassa toimia pitää pystyä yhdistämään erilaisia elementtejä tehokkaasti.

 

 

Teknologian ja vastuullisuuden synteesi: tulevaisuuskestävyys

 

Mitä on tulevaisuuskestävyys: Onko se kykyä olla olemassa tulevaisuudessa, onko se pysyttelemistä relevanttina markkinoiden muutoksessa vai onko se kykyä kestää maailman mullistuksia vuosi toisensa jälkeen? Ehkäpä se on kaikkia näitä ja lisäksi myös jotain sellaista mitä tiedämme vasta tulevaisuudessa.

 

Nyt pystymme kuitenkin päättelemään, että ilman vastuullista ja kestävää liiketoimintamallia on vaikeaa pysyä markkinoilla tulevaisuudessa. Tämä taas edellyttää tehokasta tiedon käsittelyä sekä resurssitehokkuutta, mikä taas perustuu teknologian hyödyntämiseen. Näiden kahden liitosta siis puhutaan pohdittaessa tulevaisuuskestävyyden periaatteita. Organisaatiolta vaaditaan toki myös muita taitoja, jotta nämä kyvyt saadaan täysillä käyttöön ja selvitään kohti tulevaisuutta.

 

 

Vastuullinen tulevaisuus – sitä ei voi ennustaa, mutta sitä voi ennakoida

Yritykset tunnistavat tulevaisuuden muutoksien tärkeyden, tietoa ei kuitenkaan pystytä eikä käytetä johtamiseen tai liiketoimintamallien muutokseen.

 

Mitä asiakkaiden toiminnassa pitäisi huomioida ja miten omia liiketoimintamalleja kannattaisi lähteä muuttamaan, jotta toimintaympäristön jatkuvasti kiihtyvään muutokseen voisi paremmin varautua?

 

Millaisiin teemoihin nojautuu jatkossa aidosti tulevaisuuskestävä ja markkinoilla kilpailukykyinen yritys?

 

 

Mitä paremmin tunnet asiakkaasi niin sitä niukemmin pystyt häntä palvelemaan – siis mitä?

 

Asiakas on kallisarvoisinta mitä sinulla on – tekoäly luo mahdollisuudet luoda uuden valkoisten hansikkaiden palvelun.

 

Kestävän ja vastuullisen tulevaisuuden kasvun yksi tärkeä ohjenuora on niukkuus: tarjotaan melkein liian vähän tuotteita, palveluja ja resursseja. Maailma ja markkinat ovat matkalla kohti asiakaskohtaisempia tuotteita ja palvelukokonaisuuksia. Asiakas saa siis sitä mitä haluaa tai mitä ei vielä edes itse ymmärtänyt haluta.

 

Asiakkaille personoidusti, nopeasti ja tarkasti tarjottuja palveluja on totuttu pitämään kalliina ja hankalasti toteutettavina. Moni uskoo niiden ehkä katoavan kokonaan. Nyt nämä valkoisten hansikkaiden -palvelut ovat tulossa kehittyneen teknologian ansiosta uudestaan, kestävästi ja vastuullisesti toteutettuina ja tällä kertaa myös massojen saataville.

 

 

 

Johtaminen on totaalirikki, maailma muuttuu ympärillä ja vaatimukset vain kasvavat – miten saada hallinnan tunne takaisin?

 

Merkittävä osa organisaatioista ei saa strategioistaan mitään hyötyä. Niitä tehdään koska niitä nyt kuuluu tehdä. Strategian toteutus epäonnistuu, sillä olemme jo oppineet organisaatioina asettamaan yleviä tavoitteita, joihin kukaan ei varsinaisesti edes usko. Uudet kestävät ja vastuulliset tavoitteet vaativat meiltä vielä hieman enemmän, joten vaatimukset uuvuttavat jo valmiiksi.

 

Voidaanko syntyneet visiot todella pystyä viemään hallituksen kammioista osaksi ihmisten päivittäistä työtä? Miten ihmiset voisivat itse kokea, että he ovat mukana toteutuksessa ja työskentelevät merkityksellisten päämäärien eteen? Näihin vastauksiin haetaan konkreettisia vastauksia puheenvuorossa, joka tulee ikävän lähelle jokaisen organisaation realismia.

 

Johtaja lataa siis suorat sanat johtamisesta, mutta antaa myös toivoa siitä miten ongelmat selätetään.

 

 

Miten kasvoin ja kasvatin – yli 25 vuotta bisneksen kasvua putkeen

 

Lukiolaispoika perusti yrityksen ennen IT-kuplan puhkeamista aikana jolloin osa asiakkaista ajattelin internetin olevan ohimenevä trendi.

 

Ville Availa on perustanut kaksi yritystä, yhden digitaalisuuden ja toisen vastuullisuuden ympärille. Yritykset ovat kasvaneet niiden jokaisella tilikaudella ja tätä on jatkunut jo yli 25 vuotta. Miten se on mahdollista, miten yrittäjä itse kasvaa koululaisesta yritysjohtajaksi ja miten innostetaan myös muut mukaan kasvuun. Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia mahdollisuuksia sekä globaaleja kriisejä.

 

Puheenvuoro ammentaa ennenkaikkea omasta pitkästä johtamiskokemuksesta ja organisaation innostuksen rakentamisesta toimintaympäristön muutoksien inspiroimana.

Champion of Personal Growth and Social Empowerment, Honored with 2024 Diaspora Man of Excellence Award

 

Evans is a dynamic and passionate advocate for personal growth, mental well-being, and social empowerment. With a diverse background spanning motivational speaking, mental health expertise, and digital health innovation, he brings a unique blend of personal experience and professional knowledge to every event.

 

As an Author and a Student of Life, Evans shares deep insights into personal development, mindset shifts, and emotional healing. His writing serves as a beacon for anyone looking to break through life’s challenges, embracing vulnerability and resilience.

 

As a Motivational Speaker, Mindset Creator and Events MC, Evans brings energy, charisma, and a natural connection with audiences to ensure every event is memorable. He creates a seamless experience be it with individuals or organizations, fostering an environment of engagement, inspiration, and empowerment.

 

In recognition of his outstanding contributions to the African diaspora, Evans was honored with the 2024 Diaspora Man of Excellence Award. This accolade reflects his philanthropic works through his NGO Maisha Nordics, unwavering dedication to creating positive change and supporting minority rights.

 

Ääni, joka ei unohdu!

 

Eero on äänenkäytön mestari, joka on auttanut yrityksiä ja yksityishenkilöitä hyödyntämään ääntään liike-elämässä jo monen vuoden ajan.

 

Eero on beatboxaaja, ääninäyttelijä, klassinen laulaja, puhuja, juontaja, äänenkäytön valmentaja ja rakennusinsinööri. Tässä harvinaisuudessa fuusioituvat kaupallisuus ja teknisyys, myynti ja tuotanto, asiantuntija ja esiintyjä.

 

Jokaisessa puheenvuorossaan Eero osallistaa yleisön ja tilaisuuteen kuin tilaisuuteen syntyy taianomainen yhdessä tekemisen tunnelma. Miltä tuntuu saada suu auki yhdessä?

 

Eero on mm nähty beatboxaamassa Talent Suomen semifinaaleissa livelähetyksessä 530 000 katsojalle! Mitä tämä vaati 16-vuotiaalta Eerolta? Entä mitä ottaa huomioon, kun esiinnytäänkin 2 hengelle olohuoneessa?

 

Eero osoittaa kuulijoilleen tarinoiden voimin, kuinka äänen avulla asiakaskokemus paranee, brändi vahvistuu ja vaikuttavuus lisääntyy.

 

“Parasta on, kun saa juontaa itse itsensä lavalle!” Eero virnistää pilke silmäkulmassa. Yleisö nauttii ja nauraa, kun tämä kaveri juontaa, puhuu ja esiintyy. Yksi ääni – sata tapaa käyttää sitä.

 

Mihin teidän yrityksenne ääni taipuu?

 

Eeron puheenvuoroja ovat esimerkiksi:

 

 

Viestinnästä jopa 38 % perustuu ääneen ja jokaisella tulee olla mahdollisuus käyttää ääntään rohkeammin.

Tässä puheessa mukaansatempaavalla tavalla Eero innostaa, rohkaisee, vaikuttaa ja vakuuttaa.

Näin yleisökin oppii käytännön kautta äänellä vaikuttamisen salaisuudet ja tehokeinot.

Ymmärrä kuinka asiakkaat, yleisö ja kollegat hurmataan työkalulla, joka sinulla jo on!

 

 

Eeron matka salin lattialta salin lavalle nivoo inspiroivasti toisiinsa teemoina rohkeuden, luovuuden, erilaisuuden ja avoimuuden.

Kahden erilaisen intohimon yhdistäminen ei aina ole ollut helppoa. Beatboxaava rakennusinsinööri on harvinainen yhdistelmä.

Rohkeus avata suu on saattanut erilaisten käänteiden kautta Eeron niihin tehtäviin, joista hänen arkensa koostuu.

Musiikki, bisnes ja musabisnes ovat 3 eri asiaa.

Mistä erilainen musiikki syntyy ja mitä intohimon jahtaaminen voi maksaa?

 

 

Yksi surullisimpia tilanteita sairastaessa on, kun menettää äänensä.

Voiko yritys menettää äänensä?

Yritykset eivät osaa mitään – ihmiset yrityksissä osaavat. Mitä voidaan saavuttaa paremmalla äänellä?

Asiakaspalvelussa, johtamisessa, myynnissä, viestinnässä… Ääntä tarvitaan kaikkialla!

Idean arvo on 0, jos se ei saa ääntä.

Tässä puheenvuorossa tarinoiden kautta kuulija ymmärtää miksi rohkeus yksin ei riitä. Rohkeus tarvitsee äänen.

 

Eeron puheenvuorot antavat uuden merkityksen äänelle ja jättävät kuulijat sanattomaksi – monestakin syystä.

 

Seminaarit, tyky-päivät, gaala-illat, avajaiset, pikkujoulut… Kysy lisää.

Elämänmakuista puhetta vahvuuksista, tavoitteista ja omasta taloudesta

 

Henri Hujala, tunnettu myös nimellä “Budjettihiiri”, on arvostettu motivaatiopuhuja, joka on saavuttanut suosiota erityisesti rahataitojen ja henkilökohtaisen kasvun teemojen parissa. Henrin puheenvuorot keskittyvät kolmeen ydinteemaan: suunnan löytämiseen elämän muutoksissa, yksilön rahataitoihin sekä vahvuuksien tunnistamiseen. Hän uskoo, että maailmasta voi tulla parempi paikka, kun yksilö voi jatkuvan paremmuuden tavoittelun sijaan keskittyä olemaan sopiva.

 

Henri on pitänyt yli 140 puheenvuoroa, ja hänen vaikutuksensa näkyy erityisesti nuorten taloustaitojen parantamisessa. Hän on kehittänyt Oma talous tutuksi -koulukiertueen, joka huomioitiin Vuoden Sijoitusteko 2023 -finaalissa. Henrin tavoitteena on kannustaa ihmisiä kohtaamaan oma talous lisäämällä avointa ja positiivista keskustelua rahasta ja taloudenhallinnasta etenkin nuorille.

 

Henrin puheenvuoroissa korostuvat hänen omakohtaiset kokemuksensa elämän haasteista ja oivalluksista. Hän jakaa yleisön kanssa tarinoita, jotka avaavat polun maaseudun pojasta merkityksellisyysvaikuttajaksi. Henrin kyky puhua ihmisläheisesti ja helposti ymmärrettävästi tuoden esille pehmeitä arvoja, tekee hänen puheistaan sekä syvällisiä että oivalluttavia.

 

Henrin tyypillisen puheenvuoron aiheita teemoista:

 

Suunnan löytäminen muutoksessa:

● Mene sinne minne haluat -puheenvuoro keskittyy kestävään tavoitteenasetteluun ja mittareiden rakentamiseen (organisaatioille ja aikuisille)

 

Inspiraatiopuheenvuorot:

● Vahvuuksilla menestykseen (organisaatioille, nuorille ja aikuisille)

● Hölmö hullu rohkeus (nuorille ja aikuisille)

 

Yksilön rahataidot:

● Oma talous tutuksi (nuorille)

● Matka sijoittajaksi (aikuisille)

 

Henrin lämminhenkinen ja karismaattinen tyyli tempaa yleisön mukaansa, ja hänen viestinsä jättää kuulijaan vaikutuksen. Hänen mukaansa aito menestys syntyy vahvasta itsetuntemuksesta ja omien arvojen ymmärtämisestä.

Juontaja, Tanssija ja Esiintyjä

 

Jukka Tarvainen on juontaja, tanssija ja esiintyjä, joka on työskennellyt näyttämötaiteen ammattilaisena yli 15 vuotta. Lavakokemusta löytyy siis jos jonkinmoisista tilaisuuksista ja hän on erinomainen luomaan hyvää ilmapiiriä mikrofonin varressa. Jukan juontotyyliä voisi kuvailla sanoilla rento, improvisaatiokykyinen ja helposti lähestyttävä. Kaikenlaiset juontohommat kiinnostavat, eikä sellaista tapahtumaa taida ollakaan jota Jukka ei haluaisi tulla juontamaan!

Musiikkia, Puhumista ja Taidetta

 

Berta on yksi Suomen tunnetuimmista TikTok vaikuttajista. Sen lisäksi hän toimii myös puhujana, juontajana ja artistina.

 

Berta on tehnyt musiikkiin keskittyvää sisältöä TikTokissa yli kolmen vuoden ajan, jossa hänellä on lähes 177,000 seuraajaa. Berta voitti Vuoden musiikin vaikuttaja -tittelin 2024 Tubecon Awards -gaalassa. Vaasasta kotoisin oleva taiteilija on valmistunut musiikinopettajaksi ja muusikoksi.

 

Bertan kappaleet käsittelevät monenlaisia ​​tunteita ja suuria tunteita kimaltelevasta ilosta koskettaviin ja haikeasti surullisiin balladeihin. Musiikissa yhdistyy vanhaa ja uutta, herkkää ja riehakasta sekä kevyitä ja vakavia aiheita

 

Bertan puheenaiheita ovat esimerkiksi

 

Empowering Voices and Breaking Barriers Through Literature and Advocacy

 

Hope is a Nigerian born author living in Finland since 2012.

 

Hope is an emerging voice in gender equality, women empowerment, and inclusive integration. Her debut novel, ‘SoldOut’  (Rosetta Versos, 2024) explores gender hierarchy and how it affects  generations of women and girls. Her novel aims to empower and motivate women to break the societal limits and fulfil their dreams.

 

Hope is a charismatic speaker with an authentic voice that engages and captivates her listeners.

 

Hope is passionate about creating an equal and a balanced world where people irrespective of their race, gender or social status can live in peace and harmony.

 

She is an articulate and knowledgeable speaker whose voice resonates and leaves a lasting impression on people.

 

 

Topics Hope is passionate about:

 

Women empowerment: What does an empowered woman look like? What impact does she make? How can women break free from societal limitations to reach greater height?

 

Migration: how can we make migration beneficial for both the sending and receiving countries. How can we measure sustainable migration?

 

Intersectionality: What factors combine to prevent people from reaching their potential?

 

Human trafficking: why are people trafficked? What does it mean to work against your will?

 

Inclusive integration: how can we leverage on immigration?

 

Diversity,  inclusion and equality (DEI): why should no one be left out in the society? Why do we need a community?

 

Culture, parenting, identity, multiculturalism: what space do third culture kids occupy in the society?

 

In addition to speaking, Hope is available to facilitate workshops and seminars.

 

She equally host events

Suomen sosiaalisen median tähti ja moniosaaja

 

Tubettaja ja juontaja Jaakko Parkkali – On Suomen yksi eturivin tähdistä sosiaalisessa mediassa! Lähes kymmenen vuotta Youtubeen videoita tehnyt Parkkali on kerännyt sosiaalisen median tileilleen 600 000 Suomalaista silmäparia seuraamaan hänen päivittäistä elämäänsä.

 

Jaakon Youtube-kanava tunnetaan lifestyle-painotteisena seikkailukanavana jossa niin vlogivideoilla kuin myös sporttisissa jaksoissa ollaan kokemuksien ja kohtaamisien äärellä. Jaakko tunnetaan erittäin positiivisena ja iloisena ihmisenä, tästä kunnianosoituksena Vuoden positiivisin vaikuttaja palkinto Tubecon Awardreissa 2024.

 

Jaakko Parkkali on tuttu näky myös Suomen suurimmissa Viihdeohjelmissa televison puolella Farmi Suomesta aina Masked Singerin lavalle asti.

Syksyllä 2024 julkaistiin myös Jaakon oma TV-Ohjelma – Juoksupoika Nelosen Ruutu-palvelussa.

 

Jaakko on yksi aktiivisimmista keikkoja tekevistä tubettajista. Juontaminen, Meet&Greet sekä puhujakeikat ovat Jaakon erikoisosaamista.

 

Juontajana kokemusta ovat kerryttäneet suorat TV-Lähetykset Telia Esports Series ohjelmassa kahdella tuotantokaudella sekä sosiaalisen median palkinto-gaalojen juotajana toimiminen.

 

Meet&Greettejä Jaakko on tahkonnut satoja sekä puhujakeikkoja Jaakko on tehnyt sosiaalisen medista sekä henkilöbrändin rakentamisesta aina Jääkiekkoon asti.

 

Tilaa Jaakko tapahtumaasi, positiivinen energia ja ammattitaitoinen suorittaminen on taattu!

 

Avainsanat:

Akseli Ahola – tarinoita futiskentiltä, radiostudiosta ja elämän kyykkäyksistä

 

Akseli ei syntynyt valmiiksi paketoituna menestystarinana. Hän oli se koulun penkiltä tipahtanut nuori, joka kuitenkin löysi aina tien takaisin — futisjoukkueisiin, radioon, työyhteisöihin, elämään. Hän on pelannut jalkapalloa monessa joukkueessa ja oppinut, ettei riitä vain osata potkaista palloa: täytyy osata sopeutua, harjoitella silloinkin kun ei huvita ja ennen kaikkea olla osa porukkaa.

 

Myöhemmin tie vei radiostudioon, jossa peli oli vielä kovempi. Miten saat itsestäsi parhaimman irti lähetys toisensa jälkeen? Miten luot fiiliksen, jossa kuulija oikeasti jää koukkuun? Tuhannet suorat lähetykset opettivat Akselille, että se vaatii jatkuvaa treeniä, kykyä nousta omista epävarmuuksista ja rohkeutta olla rehellisesti oma itsensä – myös silloin, kun kuulija kuulee jokaisen virheen.

 

Matkaan on mahtunut syviäkin kyykkäyksiä. Hetkiä, jolloin olisi ollut helpompaa luovuttaa. Mutta juuri niissä kohdissa Akseli löysi sen, mistä nyt puhuu: miksi periksi ei kannata antaa ja miten vastoinkäymiset voi kääntää polttoaineeksi.

 

Nykyään Akseli yhdistää futiskenttien joukkuehengen, radiostudion paineensietokyvyn ja coachin käytännönläheisen otteen. Tänä päivänä hän on monille tuttu ääni myös Suomipopin taajuuksilta – ja se kuuluu: rytmi, läsnäolo ja kyky ottaa yleisö kiinni heti ensimmäisestä sanasta.

 

Hänen puheenvuorot naurattavat, koskettavat ja pysäyttävät – mutta ennen kaikkea antavat kuulijalle konkreettisia oivalluksia:

 

Akselin esiintymistyyli on viihdyttävä, rosoinen ja suora. Hän ei tarjoa kiiltokuvia, vaan rehellisiä tarinoita kentiltä ja kulisseista. Yleisö lähtee mukaan, koska hän puhuu kuin olisi jokaisen kanssa samassa pöydässä – ja jättää jäljen, joka kantaa pitkään puheenvuoron jälkeenkin.

Operatiivisen ja taktisen johtamisen kautta tavoitteisiin – Puolustusvoimien monipuolinen johtajakokemus siviiliorganisaatioiden käyttöön

 

Tero Minkkinen on monimuotoisen johtajauran tehnyt yleisesikuntaupseeri, everstiluutnantti (evp), jolla on vahva ja arvostettu työhistoria maanpuolustuksessa. Terolla on myös syvällinen osaaminen NATOn suunnitteluprosesseista painopisteenä operatiivinen ja taktinen taso, joihin hän on keskittynyt pääsääntöisesti muutenkin urallaan.

 

Operatiivisen suunnittelun ja toimeenpanokyvyn sekä taktisen johtamisen lisäksi Tero Minkkisen vahvuusalueita ovat ihmislähtöinen tiimityö, kriisitilanteiden hallinta, valmiustaidot ja toiminnan strateginen suunnittelu.

 

Tero on toiminut johtajana kaikilla Puolustusvoimien organisaatiotasoilla. Hän on palvellut erittäin monipuolisissa ja haastavissa toimintaympäristöissä kotimaassa ja sotatoimialueilla mm. Kosovossa ja Bosniassa. Lisäksi hän on toiminut virkatehtäviinsä liittyen mm. Afganistanissa ja Libanonissa. Teron tehtäväksi on annettu myös Puolustusvoimien ylimmältä johdolta eheyttää pahoinvoivia organisaatioita.

 

Viimevuodet Tero Minkkinen on toiminut Maanpuolustuskorkeakoulun maisteri- ja jatko-opintotason maasotaopin pääopettajana ja maasotaopin opettajaryhmän johtajana. Nykyisin Tero toimii puhujana, valmentajana, organisaatioiden ylimmän johdon konsulttina, MPKK:lla johtavana mentorina sekä mentoreiden Core Planning Teamin jäsenenä.

 

Tero Minkkinen on sotilasuraansa ennen ja sen aikana saavuttanut useita judon SM-mitaleita. Judo oli harrastus, joka kehitti jo nuorena ominaisuuksia, jotka yhä istuvat filosofiaansa myöten syvällä hänen selkärangassaan. Opinnot kasvatus- ja käyttäytymistieteissä Turun yliopistossa ja Sotilasopetuslaitosten opettajan opintokokonaisuuden-tutkinnon suorittaminen antavat myös pedagogista valmiutta.

Puheissaan ja valmennuksissaan Tero haastaa osallistujat pohtimaan, kuinka strategia viedään operatiiviselle ja taktiselle tasolle tavalla, joka arvostaa niin ihmistä kuin vie tavoitteisiin hyvää työilmapiiriä ja työhyvinvointia unohtamatta. Teron lähestymistapa on käytännönläheinen, kokemuksiin perustuva, interaktiivinen ja osallistujia haastava.

 

 

Aiheet esimerkiksi

 

Tero Minkkisen voi varata yksin tai yhdessä Irina Kalmin kanssa. He keskittyvät kriisi- ja siviiliorganisaatioiden yhtäläisyyksiin ja eroihin aina opintovaiheesta ylimmän johdon tehtäväkenttään – siihen, kuinka voidaan oppia ja oivaltaa toinen toiselta.

 

PALAUTTEITA:

 

Yksi parhaista seteistä, joihin olen osallistunut: ammattitaito ja asenne kohdillaan!

 

Suosittelen Teroa vahvasti – konkretia edellä, ei höpöttele muotisanoilla.

 

Toimintatapa mahdollistaa hyvän hengen ja flown syntymisen tekemiseen. Ei tyrkytä omia toimintatapojaan ja -mallejaan vaan haastaa omaan ajatteluun sekä kehitykseen.

 

Ankaran operatiivisen osaamisen lisäksi Tero taitaa Jigoro Kanon opit ja filosofian sekä teoriassa että etenkin käytännössä.