Olen Lassi Kervinen, inhimillisemmän työelämän rakentaja ja työuupumuksen ennaltaehkäisijä.
Koulutustaustaltani olen KTM Aalto-yliopistosta ja kuuden vuoden kokemus IT-alan myyntitehtävistä opetti minua rakentamaan työyhteisöjä, jotka muistuttavat enemmän värifilmiä kuin harmaata selviytymistaistelua.
Oma työuupumukseni oli minulle käännekohta, joka sai minut opiskelemaan paljon uutta sekä kirjoittamaan ja keskustelemaan yhä syvällisemmin työhyvinvoinnista, itsetuntemuksesta, tunne- ja vuorovaikutustaidoista, työssäjaksamisesta ja ihmislähtöisestä johtamisesta.
LinkedInissa olen kirjoittanut työelämän inhimillistämisestä ja ihmisten johtamisesta yli neljän vuoden ajan ja tavoittanut vuositasolla satoja tuhansia lukijoita. Kirjoituksiani on julkaistu myös HR Viestissä, HS:ssä ja Elävää työelämää -sivustolla.
Olen esiintynyt podcasteissa kuten Bronxcast, Kalliomäki Podcast ja Työelämä Huomenna sekä ollut haastateltavana mm. Ekonomi-lehdessä, Ylellä, Duunitorissa ja Kodin Kuvalehdessä.
Vuoden ajan olen tarjonnut organisaatioille asiantuntijaluentoja, työpajoja, johdon sparrausta sekä tiimi- ja yksilötason tukea. Asiakkaitani ovat olleet mm. Lahden kaupunki, Suomen Lions-liitto ry ja Seravo.
Sari Saarinen on rohkea ja energinen juontaja, joka tuo tapahtumiin lämpöä, iloa ja läsnäoloa. Hänellä on taito saada yleisö mukaansa ja luoda tilaisuuksiin positiivinen ja helposti lähestyttävä tunnelma – olipa kyseessä suuri tapahtumalava, yritystilaisuus, lastentapahtuma tai paneelikeskustelu.
Sari on juontanut kymmeniä erilaisia tapahtumia, messuja ja paneeleja sekä toiminut kameran edessä ja takana videojuontajana ja keskustelujen vetäjänä. Hän on luonteva, huumorintajuinen ja selkeä esiintyjä, joka osaa mukauttaa tyylinsä yleisön ja tilanteen mukaan.
Lisäksi Sari osallistuu mielellään suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä tapahtumajärjestäjien kanssa. Hänellä on kokemusta kymmenien tapahtumien ideoinnista, suunnittelusta ja toteutuksesta. Näin juontaminenkin nivoutuu luontevasti osaksi koko tapahtuman kokonaisuutta. Sosiaalisen median verkostot ovat laajat ja osaaminen on hallussa myös markkinoinnin ja myynnin puolella. Sari “puhuu yrittäjää” ja kehittääkin päivätyönään yrityksiä.
Sarilta saat juontajan, joka sitoutuu tapahtuman tavoitteisiin, valmistautuu huolella ja tekee tilaisuudesta elämyksen niin järjestäjille kuin yleisölle.
Energistä läsnäoloa ja ikimuistoista säihkettä!
Nelli on nokkela ja nuorekas juontaja, joka on juontanut erilaisissa tapahtumissa aina kauppakeskustapahtumista Messukeskuksen megalaneihin!
Pitkä esiintymiskokemus yhdessä Miss Suomi 2024 Median Suosikki -tittelin kanssa ovat hioutuneet varmuudeksi, joka välittyy yleisölle heti ensisanoista.
Keynote-puhujana Nelli puhuu uskottavasti ja empaattisesti lapsille ja nuorille esimerkiksi välivuodesta ja sen hyödyistä, omien vahvuuksien löytämisestä ja valjastamisesta, omasta tiestään yrittäjäksi ja esiintyjäksi ja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen tärkeydestä työelämässä.
Lisäksi, Nelli hyödyntää yli kymmenen vuoden äänenkäytön opintojaan äänikirjojen lukijana ja mainosäänenä, päästäen hänen ilmeikkään äänensä ja teknisen osaamisensa oikeuksiinsa.
Kun haluat tapahtumaasi valoa, energistä läsnäoloa ja yhteistä iloa, valitse Nelli.
Toni on energinen ja monipuolinen juontaja, jolla on yli 30 vuoden kokemus tv-, radio- ja tapahtumaesiintyjänä.
Juontaja ei ole tilaisuuden keskipiste vaan hän antaa tilaa tapahtuman päähenkilöille ja pyrkii tuomaan heistä esiin parhaat puolet.
Juontajan yksi tärkeimpiä tehtäviä on rytmittää tilaisuutta, lukea tapahtuman kulkua. Välillä voi poreilla positiivisuutta täydellä höyryllä, kun taas joskus rullataan hetki rauhallisemmin.
Aikataulussa ja asiassa on pysyttävä vaikka ukkosmyrsky veisi sähköt ja nilkka nyrjähtäisi lavalle kiivetessä. Tonin juontaessa on tilaa spontaaniudelle ja yllätyksille, tilaisuuden aikataulua ja luonnetta kunnioittaen, myös englannin kielellä. Hänen juontamissaan sadoissa suorissa lähetyksissä käsiteltävät aihe-alueet ovat vaihdelleet luonnonsuojelusta lemmikkieläimiin ja osavuosikatsauksista oppivelvollisuuteen. Tapahtumajuontajana Toni on mukavuusalueellaan niin yritystapahtumissa, vapaamuotoisissa juhlatilaisuuksissa kuin pidemmissä haastatteluissakin.
Toni osaa pelata vahvuuksillaan: hyväntuulisuudella ja nopea reagointikyvyllä. Hän käy mieluusti vielä tapahtuman aikanakin järjestäjän kanssa dialogia siitä mikä toimii ja mitä ehkä voisi vielä sorvata suuntaan tai toiseen. Kannattaa luoda mukava, turvallinen olo kaikille osallistujille – sekä haastateltaville että yleisölle.
Moderoijana paneelikeskusteluissa Toni haluaa innostaa osallistujia nimenomaan keskustelemaan, eikä vain vastaamaan kysymyksiin. Yleisön osallistaminen tuo parhaimmillaan tapahtumaan erinomaisen lisän.
Tonin taival on toistaiseksi kulkenut reittiä Helsinki-Kouvola-Jyväskylä-Helsinki. Koripallo tuli elämään 1984 ja lajin hienouksiin ovat vihkiytyneet myös hänen teini-ikäiset poikansakin. Jokaisessa päivässä olisi hyvä olla kelpo annos naurua, musiikkia, hyvää ruokaa, hyviä ihmisiä.
Anna Perho on pitkän linjan mediasäätäjä, yritysvalmentaja ja inspiraatiopuhuja. Lisäksi kirjailija silloin kun harrastuksille on aikaa.
Mediassa Anna on juontanut, käsikirjoittanut ja tuottanut lukuisia tv-ohjelmia ja podcasteja. Työskennellyt kuusi vuotta Dynastia aamushown toisena hostina ja on parhaillaan Ylen Jälkiviisaiden vakiopanelisti.
Valmennus ja puheenvuorot
Anna on kouluttautunut master-tason ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi Lyhytterapiainstituutissa. Lisäksi on opiskellut HOT- ja skeematerapiaa sekä jungilaista analytiikkaa, ja on sekä DiSC- että 5Behaviors-pätevyydet. Valmennusote Annalla on integratiivinen; suomeksi sanottuna yhdistelee vapautuneesti keinoja eri laareista. Fokuksessa on asiakkaan toivoma tulos – se, minkä toivotaan olevan toisin. Puheet ovat lihaliemikuution muotoon tiivistettyjä esityksiä valmennusten aiheista: sama sisältö, mutta kompakti ja vain hyvin kevyesti osallistava muoto.
Ydinteemoja puheenvuoroissa ovat:
– Itsen johtaminen erityisesti ajanhallinnan ja rajojen vetämisen näkökulmasta
– Vuorovaikutustaidot erityisesti hankalissa tilanteissa (palautteen antaminen, hankalat keskustelut)
– Sisältösparraus (podcastit, markkinointiviestinnälliset sisällöt, asiantuntijasisällöt)
– Vaikuttava esiintyminen & esiintymisjännityksen lievittäminen
Valmennukset:
Antisäätäjä ™ -ajankäyttöklinikka
Itsen johtamisen konsepti, jossa keskitytään kiireen nitistämiseen ja kalenterin johtamiseen: miten saada oikeita asioita aikaiseksi tehokkaasti ja uupumatta? Miten päästä kiireen ikeestä? Miten uskaltaa sanoa oikeissa paikoissa ei? Miten palautuminen saadaan aidosti agendalle?
Käytännönläheisen Antisäätäjä -puheen tai valmennuksen ovat käyneet läpi jo kymmenet tuhannet suomalaiset.
Suorat Sanat-palauteklinikka
Haluaisitko oppia nohevammaksi palautteen antajaksi?
Suorat Sanat-klinikalla saat rautalangasta väännetyn mallin, jolla viestisi menee perille tavalla, jossa kenenkään ei tarvitse menettää kasvojaan.
Suorat Sanat konsepti taipuu myös vaikutustaitojen valmennukseksi, jota voi hyödyntää mm. johtamis-, asiakaspalvelu ja myyntityössä.
Mitä nyt taas? – miten sietää muutoksia, joita et voi sietää?
Muutosten sietäminen on modernin työelämän välttämätön metataito.
Muutosta ei voi pysäyttää, mutta sitä voi oppia sietämään lisäämällä psykologista joustavuutta.
Puhe käsittelee muutoksessa auttavia näkökulmia ja kannustaa osallistujia pohtimaan mitä myönteistä kasvussa ja kehittymisessä on.
Sari Tamminen – Juontaja, toimittaja ja viihteen ammattilainen
Sari Tamminen on pitkän linjan juontaja, joka on tullut tunnetuksi suomalaisille erityisesti rakastetun televisio-ohjelman Kesäillan valssi juontajana Yleisradio TV2 -kanavalla.
Sari on valloittanut yleisönsä lämpimällä ja rennolla otteellaan sekä vahvalla esiintymisvarmuudellaan niin suorissa lähetyksissä kuin tapahtumienkin lavoilla.
Television lisäksi Sari on tuttu ääni radion aalloilta. Hän juontaa Radio Pooki -kanavalla lauantai-iltoja sekä maanantai- ja tiistai-iltojen Tamminen & Salovaara Show’ta — ohjelmaa,
joka tunnetaan napakasta huumorista ja elämänmakuisesta otteestaan.
Sari on kokenut ja monipuolinen tapahtumajuontaja, jonka vahvuuksia ovat luonteva lavapreesens, hyvä tilannetaju sekä kyky luoda lämmin ja lähestyttävä tunnelma yleisön kanssa.
Hän hallitsee niin suuret juhlatilaisuudet, konsertit ja festivaalit kuin intiimimmätkin tilaisuudet.
Luento: Elämänmittainen parisuhde itseni kanssa
Tutkimusmatka kehon ja mielen hyvinvointiin
- Keho ja mieli kulkevat käsi kädessä — avain hyvinvointiin on meissä itsessämme. Elämässä on surua, murhetta ja huolta, mutta niillä ei tarvitse olla valtaa meihin.
- Luentoni avaa ymmärrettävästi ja lämpimästi, miten itkemättömät itkut, katkeruus ja häpeä kuormittavat kehoa — ja miten oma suhtautumisemme voi kääntää suunnan. Samalla tarkastelemme, miten perinnölliset tekijät ja oma valinnan mahdollisuus vaikuttavat hyvinvointiimme.
Kenelle luento sopii
- Työyhteisöille ja tiimeille, jotka haluavat vahvistaa hyvinvointia ja vuorovaikutusta.
- Tapahtumiin ja seminaareihin, joissa kaivataan inspiroivaa ja voimaannuttavaa puheenvuoroa.
- Yksilöille, jotka haluavat syventää ymmärrystä omasta mielestään ja kehostaan.
Miksi osallistua
- Saat konkreettisia oivalluksia siitä, miten mieli ja keho vaikuttavat toisiinsa.
- Opit hyväksymään elämän haasteet ja löytämään voimavaroja sisältäsi.
- Luento tarjoaa lämminhenkisen ja realistisen näkökulman omaan hyvinvointiin.
Uskottavuus
- Luentoni pohjautuu moderniin vyöhyketerapiaan sekä pitkän linjan kokemukseeni juontajana ja luennoitsijana. Tavoitteeni on tuottaa iloa, empatiaa, välittämistä ja hyvinvointia ihmisille.
Sunneva Sjögrén – Puhuja & Valmentaja
Sunneva Sjögrén on energinen ja inspiroiva esiintyjä, joka saa yleisönsä oivaltamaan, innostumaan ja tarttumaan toimeen. Hän on More than Beauty Academyn perustaja ja Miss Suomi -kilpailun omistaja, yli 25 vuoden kokemuksella myynnistä, markkinoinnista, yrittäjyydestä ja brändin rakentamisesta. Sunneva on valmentanut satoja naisia ja miehiäkin löytämään omat vahvuutensa, kasvattamaan itsevarmuuttaan ja rakentamaan rohkeasti omaa uraa. Hänen signatuurivalmennuksensa “Löydä sisäinen kuningattaresi” on voimaannuttanut monia tunnistamaan omat mahdollisuutensa ja astumaan esiin vahvempana versiona itsestään.
Sunneva on esiintynyt suurtapahtumissa, messuilla, seurakuntasaleissa, yritystilaisuuksissa ja koulutuspäivissä sekä luennoinut sadoille ihmisille inspiroivalla ja käytännönläheisellä otteellaan.
Sunneva Sjögrén – Juontaja & Moderaattori
Sunneva on kokenut ja noheva juontaja, joka tuo tilaisuuksiin lämpöä, tilannetajua ja karismaa. Hän on juontanut niin yritystapahtumia, muotinäytöksiä, messuja, live-lähetyksiä, juhlia kuin koko päivän kestäviä tapahtumia. Hän hallitsee myös paneelikeskustelujen moderoinnin ja workshopien vetämisen.
Olipa kyseessä rento juhla, inspiroiva seminaari tai suuren yleisön kohtaaminen, Sunneva osaa pitää tapahtuman rytmin ja energian oikealla tasolla ja saa yleisön viihtymään sekä osallistumaan.
Referenssejä esim. : Viking Line, Kongressimessut, K-50 messut, Häämessut
Keho voimavaraksi – Kestävä terveys ja hyvinvointi kuuluvat kaikille!
Tutkija ja biokemian asiantuntija, joka puhuu terveydestä kansankielellä
Mona Mäkinen on kokenut terveyden ja hyvinvoinnin ammattilainen, jolla on yli 20 vuoden kokemus tutkimuksesta ja käytännön valmennuksesta. Hän on tunnettu tavastaan puhua terveydestä selkeästi, innostavasti ja kansantajuisesti – tavalla, joka koskettaa ja motivoi yleisöä kohti terveyttä edistäviä elämäntapoja.
Soluterveyden ja kehon uudistumisprosessien edelläkävijä
Mona on paitsi Oloni-klinikan kehittäjä, myös edelläkävijä suoliston, ravitsemuksen, terveysgeenien ja luonnollisten terveysmenetelmien tutkimuksessa. Hän yhdistää uusimman tieteellisen tiedon käytännönläheisiin neuvoihin, jotka auttavat ihmisiä ymmärtämään, miten kehon voimavarat valjastetaan käyttöön. Hänen viimeisimpiin tutkimusalueisiinsa kuuluvat maabakteerit ja taajuuskentät – nämä kumpikin ajankohtaisia aiheita, jotka tarjoavat uusia näkökulmia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Miksi Mona puhujaksi?
· Yksinkertaistaminen: Monan vahvuutena on tehdä tieteellisistä aiheista helppoja ymmärtää ilman, että tiedon syvyys kärsii.
· Inspiroiva tarinankerronta: Monan monipuolinen tausta tutkijana, viiden lapsen äitinä ja hyvinvointivalmentajana tuo hänen esitykseensä aitoa elämänläheisyyttä.
· Käytännöllisyys: Jokainen luento jättää yleisölle konkreettisia neuvoja terveysrutiinien luomiseen.
· Ajankohtaiset aiheet: Monan tutkimukset painottuvat ajankohtaisiin polttaviin kysymyksiin, kuten suoliston ja veriterveyden yhteyteen, ravitsemukseen sekä ympäristötekijöihin.
Esimerkkiaiheita Monan luennoista:
· “Kaikessa on kyse soluista – miten ymmärrät kehosi perimmäiset tarpeet?”
· “Syötkö soluille vai mieliteoille? – Ravinnon vaikutus kehon uusiutumiskykyyn”
· “Puhdistuselimet ja niiden merkitys terveyteen”
· “Miten valjastat kehon voimavaraksesi – näkökulma arjen hyvinvointiin”
Mona on täydellinen valinta tapahtumaasi, olipa kyseessä pienryhmät, yritystilaisuudet, työhyvinvointipäivät tai suuremmat hyvinvointikonferenssit ja messut. Hän tuo lavalle intohimonsa terveyteen ja kestävään hyvinvointiin – sydämellä ja tieteellä. Mona on tilattavissa yksittäisille puheenvuoroille, luennoille, koulutuspäiviin tai pidempikestoiseen valmennustyöhön esimerkiksi työterveyden kehittäjän roolissa.
“Kun haluat inspiroitua ja oppia ymmärtämään kehosi todellisen potentiaalin, Mona Mäkinen on juuri oikea henkilö valmentamaan sinua kohti kestävää terveyttä ja hyvinvointia.”
Mona Mäkinen – Terveys- ja hyvinvointivalmentaja
Nanna Karalahti
Lupaus hyvinvoinnista!
Tiia Weckström on luovan alan moniosaaja, johon törmää milteimpä millä alustalla vain. Tiia tuli alun perin tunnetuksi näyttelijänä Suomen suurimmasta päivittäisdraamasarjasta, josta hän laajensi osaamistaan myös somekentälle, sekä audioon. Tiiaan on voinut törmätä siis niin televisioruuduilla kuin somealistoillakin, keikkalavoilla, podcasteissa, ja oman musiikin parissa Spotifyssa.
Someen Tiia kuvaa innostavaa ja inspiroivaa sisältöä, johon nuorten on helppo samaistua. Tiia heitettiin suoraan syvään päätyyn, keskelle julkisuutta, Suomen suurimpaan päivittäisdraamasarjaan. Siitä seuranneet onnistumiset, paineet ja kiusaaminen ovat aiheita, joihin voi samaistua. Somealustansa Tiia pitää paikkoina, joissa saa mokata ja olla oma itsensä. Virheitä ei kaunistella ja videoissa pyritään hauskaan realismiin, oli videot sitten haasteita, lyhytelokuvia tai ihan arkipäivän kuulumisia. Vapaa-ajallaan Tiia nauttii pitkistä keskusteluista, laulamisesta, lenkeistä koiransa kanssa sekä maalaamisesta. Usein hänet löytää siis luovasta tekemisestä, oli kyse sitten työstä tai vapaa-ajasta.
Juontaja:
Juontajana Tiia on läsnäoleva ja ihmiset huomioon ottava viihdyttäjä. Juontajana Tiia loistaa hetkissä, joissa vuorovaikutus ihmisten kanssa on helppoa ja molemminpuolista. Äärimmäisen sanavalmiina ihmisenä Tiialta onnistuu niin tarkasti käsikirjoitetut juonnot, kuin vapaammat impropohjaiset esiintymistilanteet. Tiian juonnoissa energia pysyy yllä ja hänelle tärkeää on pitää homma rennon napakasti kasassa – huumorilla, mutta ammattimaisella otteella.
Puhuja:
Puhujana Tiia on suora puheissaan, ilman kulisseja. Helposti lähestyttävänä ja luotettavana ihmisenä Tiiaa on helppo pitää esikuvana ja roolimallina, jonka mielipiteet ja ajatukset ovat tärkeitä. Tiialla on myös aito halu vaikuttaa, siksi hän käyttääkin ääntään hyvään: kiusaamisen vastaiseen työhön, mielenterveysongelmista puhumiseen, unelmien tavoittelusta ja rohkeudesta puhumiseen, itsetunnon parantamiseen sekä minäkuvan kehittämiseen.
Avoimena ja sanavalmiina ihmisenä Tiia pystyy samalla antamaan yleisön tutustua itseensä, mutta samalla ajattelemaan asioita omalta kannaltaan. Tiian tavoite onkin, että ihmiset lähtevät puheen jälkeen hyvällä fiiliksellä, mutta uusien oivallusten kanssa.
Tiia keikkailee myös Tubetrion kanssa.
Satusetä on yksi tämän hetken tunnetuimmista tubettajista ja viihdesisällön tuottajista. Hän on valloittanut yleisönsä niin YouTubessa, lavoilla kuin musiikinkin kautta. Hän on karismaattinen ja sanavalmis esiintyjä, joka osaa yhdistää huumorin ja tarinankerronnan tavalla, joka saa katsojat koukkuun. Satusetä on tehnyt vuosien aikana satoja videoita, jotka ovat keränneet kymmeniä miljoonia katselukertoja, ja hänen musiikkinsa on löytänyt tiensä Spotifyn kuuntelulistoille. Lisäksi hän on esiintynyt lukuisilla lavoilla ympäri Suomen – liveshow-keikoilla, yritystilaisuuksissa, kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa. Hänen vahvuutensa on monipuolisuus: hän osaa viihdyttää yhtä hyvin kameran linssin läpi kuin liveyleisönkin edessä.
Juontaja:
Juontajana Satusetä tuo tapahtumiin ammattitaitoa ja kepeyttä. Hänellä on taito luoda lämmin ja välitön tunnelma, jonka parissa yleisön on helppo viihtyä. Hänen karismansa ja sanavalmiutensa takaavat sen, että tapahtuman kulku pysyy rennon napakkana ja energisenä. Hän pystyy pitämään tunnelman korkealla ja yleisön keskittyneenä alusta loppuun. Olipa kyseessä suuri festivaali, yritysjuhla tai pieni intiimi tilaisuus, Satusetä tuo paikalle osaamisensa ja persoonallisen otteensa.
Puhuja:
Puhujana Satusetä on aito, innostava ja helposti lähestyttävä. Hän osaa jakaa omia kokemuksiaan tavalla, joka saa yleisön samaistumaan ja löytämään niistä inspiraatiota omaan elämäänsä. Helposti lähestyttävänä esikuvana, hänen mielipiteitään kuunnellaan ja niillä on iso vaikutus. Satusetä puhuu rehellisesti omasta matkasta sisällöntuottajana, esiintyjänä ja artistina. Juuri tämä aitous tekee hänestä vaikuttavan puhujan. Hänen puheensa sisältävät samaan aikaan huumoria ja syvällisyyttä, ja ne jättävät kuulijalle hyvän fiiliksen mutta myös uusia oivalluksia.
Jussi keikkailee myös Tubetrion kanssa.