Esa Niemi
Tietoja puhujasta
Esa Niemi – Suomen ja Ukrainan välisen liiketoimintasillan rakentaja
Esa Niemi on pitkän linjan perheyrittäjä, joka tunnetaan parhaiten Niemi Palvelut Oy-nimisestä yrityksestä ja jonka tunnettu slogan on ’Niemi Muuttaa Kaiken’. Niemi on jäsenenä alan merkittävimmissä kansainvälisissä järjestöissä sekä Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL:issa.
Esa Niemi on myös urheilumanageri ja on toiminut pitkään urheilun ympärillä mm. Suomen Olympiakomitean hallituksessa, Judoliiton puheenjohtajana sekä kansainvälisten liittojen toimikunnissa. Niemellä riittää esimerkkejä mm. yrityksen brändin rakentamisesta, perheyrittämisen haasteista, urheilumanageroinnista sekä siihen liittyvästä somemaailmasta.
Nyt pinnalla on kuitenkin eniten Ukrainan jälleenrakentamisen liiketoimintamahdollisuudet suomalaisille yrityksille
Vaikka rauhaa ei ole vielä saavutettu, niin oikea ajankohta selvittää Ukrainan mahdollisuuksia on juuri nyt. Kun rauha jossain kohtaa saadaan aikaan, niin silloin kaikki haluavat selvittää mahdollisuuksia ja etulyönti on niillä, jotka ovat jo tehneet pohjatyöt.
Niemi on sodan aikana toimittanut apua Ukrainaan ja käynnistänyt vuonna 2025 Finnpartnershipin (Ulkoministeriö) tuella hankkeen erilaisten logistiikkatarpeiden laajentamiseksi Ukrainaan ja varsinkin sen jälleenrakentamiseen liittyen. Projektiin on kuulunut tiivis verkostoituminen, useita vierailuja Ukrainassa sekä logistiikkakeskusten, yhteistyökumppaneiden ja liiketoimintamallin kartoitus. Niemi on mukana perustamassa neljän suomalaisen yrityksen konsortiota, joka osallistuu EU:n Ukraina-hankkeisiin ja suunnittelee 170 miljoonan euron investointia. Lisäksi Niemi tukee suomalaisia yrityksiä Ukrainaan suuntautuvassa toiminnassa tarjoamalla apua matkajärjestelyissä, tapaamisissa, aikatauluissa ja turvallisuuteen liittyvissä käytännön asioissa.
Niemellä on kokemusta ja osaamista mm. seuraavista osa-alueista:
- Yrityksen tavoitteet ja tarpeet Ukrainan liiketoiminnoissa
- Julkiset rahoitusmahdollisuudet
- Kontaktit Ukrainassa
- Viranomais- ja julkishallinnon kontaktit ja yhteistyö
- Suuntaviivat liiketoimintasuunnitelmalle
- Matkustamisen yksityiskohdat (ajankohta, lennot, hotellit, vakuutukset yms.)
- Rajanylitykset; juna / auto/ bussi/ kävellen
- Turvallisuusasiat (alert-appi, matkustusilmoitus, väestösuoja-asiat paikan päällä jne.)
- Valuutta-asiat
Asiakaspalaute
Arvosteluja ei vielä ole. Ole ensimmäinen, joka kirjoittaa yhden.